Esa Lahtela on aloittanut OSAO Edu Oy:n uutena toimitusjohtajana. Lahtela on innoissaan siitä, että uudessa työssään hän pääsee vaikuttamaan OSAOn markkinaehtoisten koulutusten kehittämiseen.
OSAO Edu Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu YAMK insinööri Esa Lahtela. Sivutoimiset toimitusjohtajan tehtävät alkoivat 1.9.2024. Lahtela jatkaa edelleen päätoimisesti Kontinkankaan yksikönjohtajan virassa. Nykyinen OSAO Edu Oy:n toimitusjohtaja ja Kaukovainion palvelut -yksikön yksikönjohtaja Antti Rovamo jää eläkkeelle loppusyksystä.
OSAO Edu Oy kuuluu Koulutuskuntayhtymä OSAOn konserniin. OSAO Edu Oy tarjoaa täydennyskoulutuspalveluja henkilö- ja yritysasiakkaille sekä julkisen sektorin toimijoille. OSAO Edu Oy järjestää myös työvoimahallinnollista koulutusta sekä maksullista tutkintokoulutusta ulkomaalaisille opiskelijoille.
Esa Lahtela on innoissaan alkavasta toimitusjohtajan pestistään. Hän sanoo, että OSAOlla on valtava koulutuspotentiaali hyödynnettävänä.
“Lähden mielenkiinnolla tekemään tätä työtä. Uskon, että minulla on tehtävälle paljon annettavaa.”
Lahtela on työskennellyt kuntayhtymän palveluksessa jo kolmentoista vuoden ajan. Työkokemusta on karttunut erilaisista työtehtävistä useassa eri yksikössä.
“Aloitin talossa opetusharjoittelijana tekniikan yksikössä. Sen jälkeen olen tehnyt opettajan, osastonjohtajan ja koulutuspäällikön töitä. Johtajakokemusta olen saanut Taivalkosken ja nyt Kontinkankaan yksikönjohtajana työskennellessäni”, Esa Lahtela kertoo.
Laaja ymmärrys ammatillisesta koulutuksesta on etu toimitusjohtajan tehtävän hoitamisessa, Lahtela sanoo.
“Kokonaiskäsitykseni OSAOn eri aloista, kilpailukyvystä ja osaamisesta on hyvä. Uskon, että pystyn viemään laajalla rintamalla eteenpäin OSAO Edu Oy:n koulutustarjontaa ja löytämään koulutustuotteita ja ideoita, joita voimme yhdessä kehittää.”
Satsaus kansainvälisyyteen
Kansainvälisten opiskelijoiden ja kansainvälisten kumppanuuksien määrä tulee lisääntymään OSAOssa tulevina vuosina. Tämä näkyy myös OSAO Edu Oy:n toiminnassa, Lahtela sanoo.
“OSAOssa on jo nyt kansainvälisiä opiskelijaryhmiä esimerkiksi sosiaali- ja terveys-, ravintola- ja catering- sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla. Kansainvälisten opiskelijaryhmien laajeneminen muille aloille on asia, jota meidän on ehdottomasti mietittävä.”
Lahtela nostaa esille myös maahanmuuttaneiden kotoutumiskoulutukset. TE-palvelut 2024 -uudistuksen myötä kotoutumiskoulutusten järjestäminen siirtyy kunnille ja kaupungeille. Lahtela sanoo odottavansa mielenkiinnolla, millaiseen neuvottelutulokseen OSAO ja Oulun kaupunki pääsevät kotoutumiskoulutusten järjestämisen suhteen.
“Kotoutumiskoulutusten järjestämisen lisäksi OSAOlla on myös tärkeä rooli maahanmuuttaneiden koulutuksen jatkuvuuden varmistamisessa. Haluamme tietysti, että kotoutumiskoulutuksessa opiskelevat siirtyisivät meille tutkintoon johtavaan koulutukseen. Tähän täytyy entisestään panostaa.”
Samalla Lahtela kuitenkin muistuttaa, että markkinaehtoisten koulutusten myyntiä on lisättävä myös kotimaassa.
“Meidän täytyy kyetä myymään OSAO Edu Oy:n markkinaehtoisia koulutuksia sekä Oulun talousalueella että valtakunnallisesti.”
Strategia tarkentuu syksyllä
Esa Lahtela kertoo kiertävänsä keskustelemassa OSAOn kaikkien yksiköiden johtotiimeissä tulevan syksyn aikana.
“Tätä työtä ei pysty tekemään yksin. Haluan kuulla, millaisia ajatuksia ja kehittämisideoita yksiköillä ja eri aloilla on. Ihmisten osallistaminen ja yhdessä tekeminen on tärkeää”, Lahtela summaa.
OSAO lanseeraa uuden, vuoteen 2030 ulottuvan strategiansa loppusyksyllä. Lahtela kertoo, että tulevan syksyn aikana visioidaan tarkemmin myös OSAO Edu Oy:n tulevaisuutta.
“Strategiset painopisteet tarkentuvat syksyn aikana”, hän sanoo.