Kuljettaja menestyy polttoaineinaan aktiivisuus ja asiakaspalvelu

Tuore logistiikan ammattilainen Valtteri Laaninen valmistui yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi OSAOsta. Tutuiksi ovat tulleet niin trukit kuin raskas rekkakalusto, ja työt ovat vieneet Valtteria turvesoille, pyöräkoneen ohjaimiin, rahtiterminaaleihin ja lumenajoon. Valtterin mukaan aktiivisella otteella ja asiakaspalveluasenteella pärjää logistiikka-alalla, jota hän aikoo jatkaa opiskelemaan ammattikorkeakouluun.

”Kyllä se hienolta tuntuu valmistua ammattiin, jonka on aina halunnut”, iloitsee toukokuun alussa yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi valmistunut Valtteri Laaninen.

Valtterin henkilökohtainen opintopolku logistiikan ammattilaiseksi kulki pienen mutkan kautta, sillä hän ehti aloittaa OSAOssa lähihoitajaopinnot syksyllä 2017. Kolmen kuukauden kuluttua Valtteri huomasi, että sosiaaliala ei tuntunutkaan omalta ja maantie veti puoleensa.

”Tuli aika radikaali muutos. Logistiikan opinnot lähtivät kuitenkin heti vauhdilla käyntiin. Kaverit ottivat minut hyvin vastaan, vaikka liityin ryhmään muita myöhemmin.”

Kun Valtteri kertaa vajaan kolmen vuoden taivaltaan ammattiin, hän kertoo ensimmäiseen opintovuoteen kuuluneen etenkin terminaalityöskentelyä ja yhteisten tutkinnon osien opiskelua. Toisena vuotena tehtiin niin ikään käytännön töitä terminaalissa, opiskeltiin ajoneuvojen huoltoa ja suoritettiin työturvallisuuskortti sekä muita korttikoulutuksia alta pois.

”Kakkosvuoden keväällä alettiin hommaamaan ajokortteja, ja minäkin sain ajokortin poikkeusluvalla jo 17-vuotiaana. Kolmannen vuoden syksyllä ajettiin kuorma-autokortti ja heti perään alettiin ajaa yhdistelmäkorttia, jonka sain sitten tammikuussa”, Valtteri Laaninen kertaa.

Halu kehittyä vie eteenpäin

OSAO Kempeleen-Limingan yksiköstä logistiikan perustutkinnosta valmistuu autonkuljettajia, varastonhoitajia, linja-autonkuljettajia, lentoasemahuoltajia ja yhdistelmäajoneuvonkuljettajia. Ala ja sen ammatit sopivat Valtterin mukaan henkilölle, jolla on aktiviinen ote ja mielenkiintoa tehdä työtä. Halu kehittyä ja hyvä asenne ovat tärkeitä tekijöitä ammatissa menestymiseen.

”Asiakaspalveluhenkeä tarvitaan näissä hommissa. Kuljettaja on asiakkaan käyntikortti ja terminaaleissa on tärkeää antaa hyvä kuva firmasta ja sen osaamisesta. Olen nähnyt isän matkassa soramontuilla monenlaisia kuskeja. Joukosta kyllä erottuvat ne, joilla on osaamista ja mielenkiintoa alaa kohtaan. Heitä työnantajat ja muut kuljettajat suosittelevat toisiin firmoihin ja vapaisiin työpaikkoihin.”

OSAOssa Valtteri oppi ajamaan pyöräkoneella, kuorma-autolla ja rekkayhdistelmällä. Tutuiksi tulivat myös trukit ja muut terminaalityön koneet ja välineet. Noin parinkymmenen opiskelijan luokkaa vei eteenpäin hyvä porukkahenki ja osaava ryhmänohjaaja.

”Koulu oli ihan kivaa aikaa. Opettajat olivat osaavia ja myös mukavia. He huolehtivat oppilaiden asioista viimeisen päälle, mitään ei jätetty puolitiehen. Pientä parantamisen varaa voisi olla tekemisen jaksottamisessa tunneilla, jolloin jokaiselle opiskelijalle riittäisi vieläkin paremmin tekemistä.”

”Suurin osa valmistuneista luokkakavereista on työelämässä, joko koulutusta vastaavassa työssä tai muissa hommissa. Pari kaveria ajaa rahtia ja pari ajaa jätehuollon puolella lavoja. Ihan hyvä tilanne kaikkinensa.”

Pidempi matka, parempi palkka

Taakse jääneenä talvena Valtteri ajoi perheensä yrityksessä Import JL-TEC Oy:ssä lunta kuorma-autolla. Juuri nyt Valtteri työskentelee pyöräkoneella ja heinäkuussa alkavan armeijan jälkeen on vuorossa siirtyminen raskaan kaluston ohjaimiin. Lisäksi Valtteri on ajanut toisen työnantajan palveluksessa yhdistelmällä muutaman reissun pääkaupunkiseudulle ja takaisin.

”Se oli mielenkiintoista ja antoi paljon. Työssä näki koko ison ketjun, miten ruoka tulee kauppoihin. Tavara ei liiku itsestään vaan vaatii aika kovan työn monelta kuljettajalta. Tarkoitus on käydä kesän mittaan ajamassa lisää rahtia.”

Tien päällä kokeneet kuljettajat suhtautuivat uuteen tekijään positiivisesti. Pitkään rahtia ajaneet konkarit neuvoivat kysymättäkin ja kertoivat ammatin hyvistä ja vähän huonoistakin puolista.

”Jatkossa haluaisinkin siirtyä rahtipuolelle, pidemmät ajomatkat kiehtovat. Ensin Suomea kiertämään, ja kun osaaminen paranee, haaveena on päästä ajamaan myös ulkomaille. Olen ollut turvesoilla töissä ja reissuhomma sopii minulle. Kun matkat pitenevät, myös palkka paranee, ja rahtityö on kuljettajien parissa arvostetumpaa.”

Logistiikka-ala kiehtoo Valtteri Laanista siinä määrin, että mielessä siintävät jatko-opinnot ammattikorkeakoulussa.

”Ala kiinnostaa ja haluan lukea lisää ja kouluttautua enemmän. Tavoitteena on logistiikkainsinöörin opinnot Jyväskylässä. Tavoitteena on joskus työskennellä terminaalin esimiehenä tai ajojärjestelijänä, joihin valmiudet saa ammattikorkeakoulusta”, Valtteri päättää.

 

Tutustu yhdistelmäajoneuvonkuljettajan opintoihin