Henni Tervosen matka turvallisuusalan ammattilaiseksi on mainio esimerkki siitä, miten harrastuksesta voi tehdä itselleen ammatin.
Henni oli jo nuorena aktiivinen nuoriso-osastossa ja vapaapalokuntatoiminnassa, jossa hän oppi muun muassa ensiapua, peruselvytystä ja alkusammutusta. Kun kaveri kertoi mahdollisuudesta opiskella turvallisuusalaa Limingassa, Henni innostui ja lähti rakentamaan itselleen omaa, monipuolista opintopolkua.
Osaaminen työelämän tarpeiden mukaan
Henni opiskeli yhtä aikaa sekä turvallisuusvalvojan perustutkinnon että vartijan ammattitutkinnon. Normaalin kolmen vuoden sijaan opinnot kestivät 3,5 vuotta, joka onnistui joustavasti.
– Opintojen edetessä tuli koko ajan eteen uusia, kiinnostavia asioita, joista voisi olla hyötyä työelämässä. Halusin rakentaa itselleni mahdollisimman laajan tutkinnon, että myös työllistymismahdollisuudet turvallisuusalalla olisivat mahdollisimman laajat. Opintojen sisältö oli monipuolinen ja vastasi odotuksiani. Suoritin pelastustoiminnan, turvatekniikan ja vartioinnin erikoistumisvaihtoehdot. Sain hyvän kuvan ja kokemuksia siitä, mitä kaikkea alalla voi tehdä.
Työpaikalla tapahtuva oppiminen valmentaa tulevaan
Mieluisimpana asiana opinnoista Hennille jäivät mieleen opettajat.
– He olivat niin parhaita! Mukavia, auttavaisia, aina uskalsi kysyä. Myös työpaikalla tapahtuva oppiminen jäi mieleen positiivisena kokemuksena. Suoritin jaksot Safeteam Finland Oy:ssä, Securitas Oy:ssä ja Jokilaaksojen pelastuslaitoksen Pulkkilan paloasemalla. Tein omatoimisia sekä toisen kanssa suoritettavia tehtäviä, jotka antoivat hyvän käsityksen tulevasta työstä, muistelee Henni.
Loputtomat opiskelumahdollisuudet
Tällä hetkellä Henni työskentelee Ylivieskan lukko Oy:ssä. Työtehtävät ovat turvatekniikkaa ja vastaavat hyvin koulutusta. Jatkuvasti itseään kehittävä nuori nainen on keväällä 2018 aloittanut turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon opinnot töiden ohessa.
– Opiskelumahdollisuuksia tällä alalla on ruuhkaksi asti, jopa yliopistoon saakka. Mahdollisuudet eivät lopu, jos ei sitten itse halua lopettaa. Esimerkiksi turvatekniikkaan tulee aina joku uusi laite, joka tuo omat haasteensa. Opeteltavana voi olla rikosilmoitinjärjestelmä tai kameravalvonta, joilla pystyy valvomaan kohteita ja ympäristöjä. Kaikkia oppii käyttämään, Henni listaa.
Turvallisuusalaa Henni suosittelee henkilölle, joka on aidosti kiinnostunut alasta, tekevä, sosiaalinen ja uskaltaa toimia tosi paikan tullen. Henni itse kokee olevansa juuri omalla alallaan.
– Nykyisessä työpaikassani on niin kotoinen olo, että näen itseni täällä vuosia, vuosikymmeniäkin. Joka päivä oppii jotain uutta. Ikinä ei tällä alalla ole sellaista päivää, että tylsistyisi.
Tutustu tutkintoihin:
Turvallisuusvalvojan perustutkinto
Vartijan ammattitutkinto
Turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinto (TVEAT)