Monika Mertaniemi valmistui elintarvikkeiden valmistajaksi huhtikuussa. Tuotantokeittiö Löökissä työskentelevä nuori on selvästi löytänyt unelma-alansa elintarvikepuolelta.
”Tämä on jotenkin niin oma juttu minulle – oli jopa pieni yllätys, että miten ala voikin tuntua näin omalta. Olen aina ihan innoissani menossa töihin!” Monika nauraa.
OSAOssa elintarvikealan osaamisaloja on kolme: Monikan käymän elintarviketeknologian lisäksi löytyy myös liha-ala, josta valmistuu lihatuotteiden valmistajia, ja leipomoala, jonka tutkintonimike on leipuri-kondiittori.
Onnekas sattuma ajoi unelmatyöhön
Monipuoliset opinnot innostivat yläkouluikäisen Monikan hakemaan elintarvikealalle, josta hän ei aiemmin ollut edes tiennyt. Suunnitelmat leipuri-kondiittorin ammatista kariutuivat alan sisäiseen pääsykokeeseen. Monika ei kuitenkaan kadu suunnanmuutosta, sillä elintarviketeknologiasta löytyi unelma-ala.
”Oikeastaan olen tosi tyytyväinen, etten päässytkään leipuri-kondiittoriksi. Olisi voinut jopa harmittaa, jos olisin lähtenyt ihan väärään suuntaan.”
Monikaa alalla on ihastuttanut vaihtelevat työtehtävät ja erilaiset valmistettavat tuotteet. Ruoanvalmistuksen lisäksi OSAOn elintarvikealan opetuskeittiössä syntyy kaikenlaista juomista makeisiin – monenlaiset taidot takaavat hyvät työllistymismahdollisuudet. Etenkin elintarviketeknologian puolella osaajat ovat kysyttyjä.
”Jotkut saattavat luulla, että alalla ei ole töitä tai palkka on huono, vaikka totuus on aivan päinvastainen. Elintarvikkeiden valmistaja voi mennä töihin kahvilaan, kauppaan tai vaikka karkkiteollisuuteen.”, Monika kertoo.
Työssään viihtyvä Monika ei ole sulkenut mielestään mahdollisuutta jatkaa opiskeluja, mutta seuravan viiden vuoden suunnitelmat ovat selvät: työelämässä pysytään.
Hyvän ilmapiirin OSAO
Elintarvikeala saatetaan joskus sekoittaa ravintola-alaan. Ennen opintoja myös Monika luuli työn olevan lähellä kokin ammattia.
”Tuotteita tehdään isoissa määrissä, mikä tuli aluksi isona yllätyksenä. Työ on myös melko koneellista, ja opintoihin kuuluu ruokien valmistuksen lisäksi esimerkiksi pakkaustoimintoja ja esillepanoa”, hän täsmentää.
Laatutietoisuus, tarkkuus ja luovuus korostuvat elintarvikealan työssä. Hyväksi tulee vain tekemällä toistoja ja kehittämällä itseään koko ajan.
”Oma käden jälki näkyy työssä, joten visuaalisesta silmästä on tosi paljon hyötyä. Ala tulee tulevaisuudessa varmasti koneellistumaan entistä enemmän, ja pitää olla valmis siihen, että uutta tekniikkaa tulee jatkuvasti. Todella monessa työpaikassa tarvitaan varmuutta esimerkiksi kalan ja lihan käsittelyyn, ja sitä voisi opettaa koulussa vaikka enemmänkin”, Monika miettii.
OSAO saa kuitenkin häneltä pelkkiä kehuja. Opettajilta saa tukea kaikissa opinnoissa, eivätkä esimerkiksi teoriaopinnot muodostu kynnyskysymykseksi, kun apua saa jatkuvasti.
”Parasta on ollut yhteishenki. Heti kouluun sisään astuessa huomasi, että tämä on hyvän ilmapiirin paikka: kaikki ottavat vastaan just sellaisena kuin on. On helppo ystävystyä muiden opiskelijoiden kanssa, kun kaikki alat ovat hyvässä yhteishengessä keskenään”, hän iloitsee.
Ammatillisia opintoja suorittavalle hänellä on yksi tärkeä vinkki.
”Uskokaa itseenne ja käykää koulu loppuun, vaikka välillä tuntuisi, ettei jaksa – opinnot vain paranevat loppua kohti. Ammatista on aina hyötyä!”