Artesaani, jalometalliala (koruala)
Taideteollisuusalan perustutkinto
- Etusivu
- Tietoa hakemisesta
- Koulutustarjonta
- Artesaani, jalometalliala (koruala)
Jalometallialan artesaanina osaat valmistaa koruja yksittäiskappaleena ja piensarjatuotantona asiakkaan toiveiden mukaisesti. Hallitset korujen suunnittelun sekä valmistuksen eri tekniikat. Työskentelet itsenäisenä yrittäjänä tai alan myynti- tai ohjaustehtävissä.
Ammatti ja opinnot
Jalometallialan artesaani hallitsee monipuolisesti korujen valmistusmenetelmät sekä materiaalit. Koulutuksessa tutustutaan perinteisiin kultasepän työmenetelmien lisäksi tietokoneavusteiseen suunnitteluun ja valmistukseen. Jalometallialan artesaani osaa valmistaa asiakkaiden toiveiden mukaisesti laadukkaita koruja sekä muita jalometallialan tuotteita. Jalometallialan koulutus antaa hyvät valmiudet oman yrityksen perustamiseen sekä yrittäjänä toimimiseen. Lisäksi jalometallialan artesaani voi harjoittaa ammattia osuuskunnan kautta sekä toimia ohjaustehtävissä tai asiakaspalvelu- ja myyntityössä.
Teknisen ammattitaidon lisäksi alalla tarvitaan itseohjautuvuutta, kykyä oppia jatkuvasti uutta, hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia, työskennellä yhdessä toisten kanssa sekä yrittäjävalmiuksia.
Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet
Jalometallialan artesaanina voit työskennellä esimerkiksi seuraavissa työtehtävissä:
- tuotteiden suunnittelu- ja valmistustehtävissä
- ohjaustoiminnassa
- asiakaspalvelussa ja myyntityössä
Jalometallialan artesaanin opinnot myös takaavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatko-opiskella esimerkiksi kultasepäksi (taideteollisuusalan ammattitutkinto) tai muotoilijaksi (AMK). Tutkinto antaa myös yleisen jatko-opintokelpoisuuden.
Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.
Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.
Hakuaika
Seuraava hakuaika ei ole tiedossa.
Kohderyhmä
Jalometallialasta kiinnostuneet. Jatkuvassa haussa voi hakea kuka tahansa, joka haluaa hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistaan.
Opintojen alkaminen ja kesto
Seuraava koulutuksen alkamisaika ei ole tiedossa. Päätös perustutkintokoulutuksen mahdollisesta aloituksesta vuonna 2026 tehdään vuonna 2025. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika n. 2,5 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa määritellään opiskeluaikasi.
Koulutuspaikka
Kaukovainion yksikkö, tekniikka, Kotkantie 2 A, 90250 Oulu
Opiskelijavalinta
Opiskelijavalinta tehdään pääsy- ja soveltuvuuskokeen perusteella. Opiskelijavalinnan pisteytys muodostuu seuraavasti: pääsy- ja soveltuvuuskokeet 0-4p (Suunnittelutaidot 0-2p, ryhmätyötaidot 0-2p) ja haastattelu 0-6p.
Kutsu pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen lähetetään sähköpostilla hakuajan päättymisen jälkeen. Kutsun lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään 6.-7.5.2024. Opiskelijavalintapäätöksestä tiedotetaan hakijoita sähköpostilla mahdollisimman pian pääsy-ja soveltuvuuskokeen jälkeen. Sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Opiskelupaikka pitää ottaa vastaan 19.6.2024 mennessä.
Kielitaidon arviointi
Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin 25.4.2024. Taideteollisuusalan perustutkinnossa kielitaitotasosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä >
Opiskelun toteutusmuoto
Työpajaopetusta, teoriaopetusta lähi- ja etäopetuksena sekä työelämässä opiskelua.
Oppisopimus
Voit tiedustella mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavalle alalle soveltuva työpaikka, jossa voit tehdä koulutustavoitteen mukaisia työtehtäviä käytännössä ja opiskelua täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa.
Lisätietoja oppisopimuksesta antaa Juha Aliranta, p 050 5909 680, Juha.Aliranta@osao.fi
Tutkinnon sisältö ja laajuus
Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Pakollinen ammatillinen tutkinnon osa 55 osp
-
- Tuotteistaminen ja osaamisesta viestiminen, 10 osp
- Jalometallialan tuotteen tai kaiverrustyön valmistaminen, 45 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat 90 osp
-
- Asiakaspalvelun ja myyntityön toteuttaminen, 15 osp
- Asiakastyön suunnittelu ja toteuttaminen, 15 osp
- Erikoistuminen taideteollisuusalalla, 15 osp
- Huoltaminen taideteollisuusalalla, 15 osp
- Korjaaminen taideteollisuusalalla, 15 osp
- Kulttuurilähtöinen tuotteistaminen, 15 osp
- Käsityötaidon ohjaaminen, 45 osp
- Malliston suunnittelu ja toteuttaminen, 15 osp
- Myyntitapahtuman toteuttaminen, 15 osp
- Palvelun suunnittelu ja toteuttaminen, 15 osp
- Sisällön tuottaminen digitaaliseen ympäristöön, 15 osp
- Tilan stailaaminen, 15 osp
- Verkkokauppaympäristössä toimiminen, 15 osp
- Tuotantoprosessin suunnittelu ja toteuttaminen taideteollisuusalalla, 15 osp
- Työskentely teollisessa tuotantoprosessissa, 15 osp
- Uusien tuotantomenetelmien soveltaminen valmistukseen, 15 osp
- Visuaalinen myyntityö, 15 osp
- Huippuosaajana toimiminen, 15 osp
- Ilmastovastuullinen toiminta, 15 osp
- Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen, 15 osp
- Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp
- Yrityksessä toimiminen, 15 osp
- Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp
- Käsityötaidon ohjaaminen,45 osp
- Metallisepänalan tuotteen valmistaminen, 45 osp
- Puusepänalan tuotteen valmistaminen,45 osp
- Restaurointi, 45 osp
-
Sisustusprojektin toteuttaminen, 45 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
-
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 6 osp
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen, 9 osp
- Yhteisten tutkinnon osien valinnaiset osaamistavoitteet, 9 osp
Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa
Hinta ja kustannukset
Opetus on maksutonta. Materiaalit, työvälineet, oppikirjat ja kortit (EA, tulityö, työturva) yhteensä noin 800 €.
Ammattilukio
Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoja voivat valita kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätiedot ammattilukio-opintojen vaatimuksista sekä ilmoittautumisesta.
Lisätietoja
Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut
Opinto-ohjaaja Hanna-Maarit Aho, p. 040 6526 796, Hanna-Maarit.Aho@osao.fi
Lisätietoja hakeutumiseen liittyen
OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi
Hae koulutukseen
Alla olevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Käytä hakemuksen täyttämisessä mieluiten joko pöytätietokonetta tai kannettavaa tietokonetta. Hakulinkki toimii hakuajan ollessa voimassa.
Peruutusehto
Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova.
Yrittäjyyttä ja teknologiaa
Jalometallialalla opitaan yrittäjyyttä ja hyödynnetään uutta teknologiaa
Yhteisellä intohimolla kohti menestystä
”Koruja mielen synkistä sopukoista ja maailman varjoista”
Voisit olla kiinnostunut myös näistä:
Artesaani, puusepänala
Taideteollisuusalan perustutkinto
Artesaani, restaurointiala
Taideteollisuusalan perustutkinto
Artesaani, sisustusala
Taideteollisuusalan perustutkinto