Lähihoitaja, ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitajan opinnot ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalalla sopivat sinulle, jos haluat tukea, ohjata ja hoitaa vanhuksia sekä muistisairaita. Opit työskentelemään myönteisen vanhuskäsityksen mukaisesti ja keskittyen voimavaroihin. Huomioit asiakkaasi erilaisissa vanhustyön tehtävissä niin sosiaali- kuin terveysalalla.

Ammatti ja opinnot

Lähihoitajan opinnoissa saat laaja-alaiset perusvalmiudet ammattialan eri tehtäviin. Perustutkinnon suorittaneena osaat toimia lähihoitajana alan säädöksiä ja toimintaohjeita sekä arvoperustaa ja ammattietiikkaa noudattaen. Osaat toimia ammatillisessa vuorovaikutuksessa sekä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. Lähihoitajana osaat suunnitella, toteuttaa ja arvioida asiakkaan tai potilaan terveyttä, hyvinvointia, toimintakykyä sekä kasvua ja osallisuutta edistävää hoito- ja huolenpitotyötä erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon tai kasvatuksen toimintaympäristöissä. Koulutuksen aikana opit hyödyntämään lähihoitajan työssä hyvinvointiteknologiaa ja kehittämään omaa ammattitaitoasi elinikäisen oppimisen mukaisesti. Opit myös huomioimaan potilas- ja asiakasturvallisuuden, toimimaan aseptisesti ja ergonomisesti oikein.

Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan suorittaneena lähihoitajana osaat toimia esimerkiksi kotihoidossa ja hoito- ja hoivakodeissa asiakkaan toimintakykyä edistävästi ja edistää ikääntyvien osallisuutta.

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

lIkääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisalan suorittaneena lähihoitajana voit toimia esimerkiksi seuraavissa työpaikoissa:

  • kotihoidossa
  • palvelutaloissa
  • palvelukodeissa
  • vanhusten päivätoiminnassa
  • hoito- ja hoivakodeissa, vanhainkodeissa tai sairaaloissa

Työpaikkasi voi löytyä myös järjestöjen ja yhdistysten parista.

Lähihoitajan opinnot antavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatko-opiskella esimerkiksi sairaanhoitajaksi. Tutkinto antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden.

Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.

Valtakunnallinen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Lisätietoja yhteishausta www.osao.fi/yhteishaku

Hakuaika

Seuraava yhteishaku on 18.2.–18.3.2025.

Opintojen alkaminen ja kesto

Opinnot alkavat elokuussa 2025. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu
  • Pudasjärven yksikkö, Varsitie 7, 93100 Pudasjärvi

Aloituspaikkoja yhteishaussa

Kevään 2025 yhteishaussa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa on Kontinkankaan yksikössä yhteensä 176 aloituspaikkaa ja Pudasjärven yksikössä 10 aloituspaikkaa. Osaamisala valitaan myöhemmin opintojen aikana.

Opiskelijavalinta

Opiskelijat valitaan Opintopolussa tekemäsi hakemuksen sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeen perusteella 5.-16.5.2025. Pääsy- ja soveltuvuuskokeessa käytetään Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimaa valintaryhmäkohtaista koeaihiota ja pisteytystä. Pääsy- ja soveltuvuuskokeen järjestää Suomen psykologikeskus.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe muodostuu hakijan aloitteellisuutta ja vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja itsensä ilmaisemista sekä ongelmanratkaisua mittaavista osista. Hyväksytystä pääsy- ja soveltuvuuskokeesta hakija saa 1 – 10 pistettä. Hakija, joka ei osallistu soveltuvuuskokeeseen, ei voi tulla valituksi.

Pisteet jakautuvat seuraavasti:

  1. Aloitteellisuus ja vastuullisuus 0-3 p.
  2. Sosiaalisuus ja itsensä ilmaiseminen 0-4 p.
  3. Ongelmanratkaisutaito 0-3 p.
  4. Kokeista pois jääminen (ei osallistunut) tai hylätty pääsy- ja soveltuvuuskoe 0 pistettä

Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään Oulussa. Hakijalle lähetetään erillinen kutsu, jossa ilmoitetaan tarkka paikka ja ajankohta.
Vaatimuksena opiskelijavalinnalle on sosiaali- ja terveydenhoitoalalla vaadittava terveys ja toimintakyky. Ohje terveys- ja turvallisuusvaatimuksista.

Tutustu Yhteishaun valintaperusteisiin Opintopolku -palvelussa.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin 16.4.2025. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B1.1.

Opiskelun toteutusmuoto

Yhteishaun kautta valitut opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat 115 osp
  • Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen 20 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 25 osp
  • Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella 10 osp
  • Ikääntyneen osallisuuden edistäminen 30 osp
  • Kotihoidossa toimiminen 30 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat 30 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Opetus on opiskelijalle maksutonta. Mikäli et kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin sinulle voi tulla kustannuksia mm. oppikirjojen, kannettavan tietokoneen, työvaatteiden ja työkenkien hankinnasta. Katso lisätiedot Tietoa uudelle opiskelijalle -sivulta.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Tarja Isokangas, p. 050 4210 622, tarja.isokangas@osao.fi
Maria Nykänen, p. 050 471 4358, maria.nykanen@osao.fi

Lisätietoa hakemisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.

Siirry opintopolku.fi sivulle

Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.

Kohderyhmä

Koulutukseen voivat hakea kaikki alasta kiinnostuneet, jotka haluavat suorittaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon. Hakijalla tulee olla soveltuvuus alalle, sosiaali- ja terveysalalla vaadittava terveys ja toimintakyky (lisätietoa täältä) sekä riittävä kielitaito. Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä kielitaidon arviointiin tarvittaessa.

Hakuaika

Kontinkankaan yksikössä haku päiväkoulutukseen sekä verkkokoulutukseen (klikkaamalla lisätietoa) on 19.11.2024 – 28.2.2025. Valittavanasi ovat seuraavat osaamisalat: sairaanhoidon osaamisala, ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisala, vammaistyön osaamisala, lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisala ja mielenterveys ja päihdetyön osaamisala. Osaamisala valitaan myöhemmin opintojen aikana.

Muhoksen yksikössä haku on avoinna 21.8. – 17.10.2024. Hakuaikaa on jatkettu 10.11.2024 saakka. Muhoksen yksikössä suoritetaan kaikille pakolliset ammatilliset tutkinnon osat, yhteiset tutkinnon osat sekä valinnainen tutkinnon osa. Osaamisalaopinnot suoritetaan Kontinkankaan yksikössä lukuun ottamatta Ikääntyneiden hoidon ja kuntoutumisen osaamisalaa, mikä suoritetaan Muhoksen yksikössä.

Pudasjärven yksikössä seuraava haku avautuu keväällä 2025.

Opintojen alkaminen ja kesto

  • Kontinkankaan yksikössä opinnot alkavat 12.5.2025 ja opintojen arvioitu päättyminen on 30.5.2027.
  • Pudasjärven yksikössä opinnot on suunniteltu alkavaksi 6.8.2025.

Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika on noin 1,5 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

  • Kontinkankaan yksikkö, Kiviharjuntie 6, 90220 Oulu
  • Muhoksen yksikkö, Kirkkotie 1, 91500 Muhos
  • Pudasjärven yksikkö, Varsitie 7, 93100 Pudasjärvi

Opiskelijavalinta ja kielitaidon arviointi

Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen sekä tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin Ouluun (Kotkantie 1).

Jos arvioinnissa todetaan, että kielitaitosi ei ole riittävä, sinua ei kutsuta pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen etkä ole mukana opiskelijavalinnassa. Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa kielitaitotasosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä >

Pääsy- ja soveltuvuuskoe muodostuu hakijan aloitteellisuutta ja vastuullisuutta, sosiaalisuutta ja itsensä ilmaisemista sekä ongelmanratkaisua mittaavista osista. Pääsy- ja soveltuvuuskokeessa käytetään Opetus- ja kulttuuriministeriön laatimaa valintaryhmäkohtaista koeaihiota ja pisteytystä. Pääsy- ja soveltuvuuskokeen järjestää Suomen psykologikeskus. Pääsy- ja soveltuvuuskoe on maksuton. Hyväksytystä pääsy- ja soveltuvuuskokeesta hakija saa 1 – 10 pistettä.

Pisteet jakautuvat seuraavasti:
1.Aloitteellisuus ja vastuullisuus 0-3 p.
2.Sosiaalisuus ja itsensä ilmaiseminen 0-4 p.
3.Ongelmanratkaisutaito 0-3 p.
4.Kokeista pois jääminen (ei osallistunut) tai hylätty pääsy- ja soveltuvuuskoe 0 pistettä.

Pääsy- ja soveltuvuuskoe järjestetään Oulussa, Kontinkankaan yksikkö, Kaukovainion toimipiste, Kotkantie 1. Pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen lähetetään erillinen kutsu sähköpostilla ja kutsun lähettämisestä laitetaan tekstiviesti. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan sähköpostilla  soveltuvuuskokeesta. Koulutukseen valittujen tulee vastaanottaa opiskelupaikka kirjallisesti sähköpostilla.

Kontinkankaan yksikköön hakeneet kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka järjestetään tammikuussa aloittaville 2.-3.12.2024 ja toukokuussa aloittaville 7.-8.4.2025 Oulussa. Tarvittaessa hakija kutsutaan kielitaidon arviointiin, joka on toukokuussa aloittaville 25.3.2025 Oulussa. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti mahdollisimman pian pääsy- ja soveltuvuuskokeen jälkeen.

Muhoksen yksikköön hakeneet kutsutaan pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen, joka järjestetään Oulussa viikolla 45. Tarvittaessa hakija kutsutaan kielitaidon arviointiin, joka järjestetään Oulussa 29.10.2024. Opiskelijavalinnasta tiedotetaan viikolla 45. Valintatieto lähetetään sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Opiskelupaikka tulee ottaa vastaan 15.12.2024 mennessä.

Opiskelun toteutusmuoto

Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena. Koulutus sisältää lähiopiskelua, työpaikalla tapahtuvaa oppimista, ohjattua- ja itsenäistä opiskelua sekä verkko-opiskelua.

Oppisopimusopiskelu

Voit tiedustella mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavaan tutkintoon soveltuva työpaikka. Lisätietoja oppisopimusopiskeluun liittyen ja siihen, kuinka voit hakeutua oppisopimusopiskelijaksi, antavat Kontinkankaan yksikön oppisopimustoimijat Hanna-Leena Hautaniemi, p. 040 356 6274, hanna-leena.hautaniemi@osao.fi ja Hanna Holappa, p. 050 325 0642, hanna.holappa@osao.fi.

Muhoksella oppisopimusasioita hoitaa Anna-Maija Lawson, p. 050 317 4674, anna-maija.lawson@osao.fi, ja Pudasjärven yksikössä Kaisu Möttönen, p. 050 473 2584, kaisu.mottonen@osao.fi.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
  • Asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen, 20 osp
  • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen, 35 osp
  • Lääkehoito lähihoitajan vastuualueella, 10 osp
  • Kotihoidossa toimiminen 30 osp
  • Ikääntyvien osallisuuden edistäminen 30 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
  • Hyvinvointiteknologia toimintakyvyn edistämisessä, 15 osp
  • Jalkojenhoito eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Kotona asumisen ja elämänhallinnan tukeminen, 15 osp
  • Lapsen ja nuoren mielenterveystaitojen edistäminen, 15 osp
  • Mielenterveys- ja päihdetyö eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Näytteenotto ja asiakaspalvelu lähihoitajan työssä, 15 osp
  • Saattohoidossa toimiminen, 15 osp
  • Suun hoito eri asiakasryhmille, 15 osp
  • Toiminnalliset menetelmät hyvinvoinnin edistämisessä, 15 osp
  • Huippuosaajana toimiminen, 15 osp
  • Työpaikkaohjaajaksi valmentautuminen, 5 osp
  • Yrityksessä toiminen, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp

Valinnaisten ammatillisten tutkinnon osien (15 osp) tarjonta vaihtelee lukuvuosittain.
Mikäli olet kiinnostunut myös eläimistä, Muhoksen yksikössä sinulla on mahdollisuus suorittaa perustutkinnon valinnaisena tutkinnon osana Asiakkaiden hyvinvoinnin lisääminen eläinten avulla-tutkinnon osa.

Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Koulutus on maksuton. Jos opiskelija ei kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, kustannuksia voi tulla mm. opiskelumateriaaleista, työpaikalla tapahtuvan oppimisen ja näyttöjen aikaisista asumiskustannuksista ja/tai matkoista. Laajennetun oppivelvollisuuden piiriin kuuluville opinnoissa tarvittavat oppimateriaalit, opiskeluvälineet ja välttämättömät työasut ja -välineet ovat maksuttomia.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Kontinkankaan yksikkö, Eija Roininen, p. 050 394 7281, eija.roininen@osao.fi
Muhoksen yksikkö, Liisa Kursula, p. 050 470 5670, liisa.kursula@osao.fi
Pudasjärven yksikkö, Anna Kuosmanen, p. 050 598 8068, anna.kuosmanen@osao.fi

Lisätietoa hakemisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Alla olevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Huom. Hakulinkki toimii, kun hakuaika on avoinna.

 

Hae Kontinkankaalle 12.5.2025 alkaviin päiväopintoihin

 

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Vahvistus on sitova.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Lähihoitaja, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, mielenterveys ja päihdetyö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, sairaanhoito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, suunhoito

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, vammaistyö

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, verkkokoulutus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lähihoitaja, osaamisalaopinnot aiemmin tutkinnon suorittaneille

Tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta

Hoiva-avustaja

Tutkinnon osat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta