Maalari
Pintakäsittelyalan perustutkinto
Maalarina työsi jälki on jatkuvasti esillä ja se kertoo sinusta pitkään. Maalaat ja tapetoit rakennuksia sekä erilaisia rakenneosia ja tuotteita. Maalarina työskentelet tiiviisti asiakkaiden sekä muiden työntekijöiden kanssa työmaalla, joten hyvä yhteistyökyky tulee tarpeeseen. Kädentaidot ja huolellisuus ovat valttejasi.
Ammatti ja opinnot
Pintakäsittelyalan perustutkinnon suorittaneena maalarina osaat tehdä korjaus- ja uudisrakentamisen maalaustöitä. Osaat tapetoinnin, tasoitetöiden ja ruiskumaalauksen perusteet ja osaat maalata eri materiaaleista olevia rakennusosia ja kalusteita. Rakennusten sisäpuolisten pintojen maalauksen ja tapetoinnin lisäksi sinulla voi olla erikoisosaamisena julkisivujen pintakäsittelyt tai monipuolisten pientalokokonaisuuksien maalaustyöt.
Maalarina työskentelet alan laatumääreiden mukaisesti ja tuotat maalauspalveluita asiakkaille. Tunnet alan säädökset, käytännöt, kestävän kehityksen ja materiaalien käsittelyn. Teknisen ammattitaidon lisäksi tarvitset kykyä oppia jatkuvasti uutta, hahmottaa kokonaisuuksia, hyödyntää digitalisaation suomia mahdollisuuksia alalla ja työskennellä yhdessä toisten kanssa.
Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet
Pintakäsittelyalan perustutkinnon suorittaneena maalarina voit toimia yrittäjänä tai alan mukaisissa työtehtävissä esimerkiksi
- uudisrakennus- ja remontointikohteissa maalaus-, tapetointi-, pinnoitus- ja laatoitustöissä
- kalustemaalaus- ja huonekalujen entisöintitöissä
- mukailu-, koriste- ja kuviointimaalaustöissä
- asiakaspalvelussa ja myyntityössä
Pintakäsittelyalan opinnot takaavat sinulle vahvan pohjan jatko-opintoihin. Voit jatkaa opintojasi mm. materiaali- ja pintakäsittelytekniikan insinööriksi. Tutkinto antaa myös yleisen jatko-opintokelpoisuuden.
Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.
Valtakunnallinen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Lisätietoja yhteishausta www.osao.fi/yhteishaku
Hakuaika
Seuraava yhteishaku on 18.2.–18.3.2025.
Opintojen alkaminen ja kesto
Opinnot alkavat elokuussa 2025. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika noin 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan, millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.
Koulutuspaikka
Haukiputaan yksikkö, Asemakyläntie 5, 90840 Haukipudas
Aloituspaikkoja yhteishaussa
Kevään 2025 yhteishaussa on OSAOssa pintakäsittelyalan perustutkintoon 20 aloituspaikkaa.
Opiskelijavalinta
Opiskelijavalinta tehdään Opintopolussa tekemäsi hakemuksen pohjalta. Tutkintoon ei ole pääsykoetta.
Tutustu Yhteishaun valintaperusteisiin Opintopolku -palvelussa.
Kielitaidon arviointi
Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Kielitaidon arviointi suoritetaan haastattelun yhteydessä. Pintakäsittelyalan perustutkinnossa suositus kielitaidon tasoksi on A2.2. Lisätietoa täältä >
Opiskelun toteutusmuoto
Koulutus toteutetaan päiväkoulutuksena, joka sisältää lähi- ja etäopiskelua sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta.
Tutkinnon sisältö ja laajuus
Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
- Pintarakennustyömaalla toimiminen, 10 osp
- Rakennusmaalaustyöt, 45 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
- Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Tutustu 1.8.2024 voimaan tuleviin tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa
Hinta ja kustannukset
Opetus on opiskelijalle maksutonta. Mikäli et kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin sinulle voi tulla kustannuksia opintojen aikana mm. työasusta ja -kengistä.
Ammattilukio
Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.
Lisätiedot
Lisätietoja koulutuksen sisällöstä
Opinto-ohjaaja Erja Ukkola, p. 050 317 4827, erja.ukkola@osao.fi
Lisätietoa hakeutumisesta
OSAO Ovi -hakijapalvelut, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi
Hae koulutukseen
Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.
Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu sinulle, joka olet kiinnostunut alasta tai jo toimit alalla. Etusijalla ovat hakijat, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa tai vain lukion/yo-tutkinnon suorittaminen. Eduksi katsotaan alan työkokemus ja harrastuneisuus alalle. Voit hakea jatkuvassa haussa myös, jos sinulla on aiempi tutkinto muulta alalta tai keskeytyneet alan opinnot.
Hakuaika
Tulossa hakuun keväällä 2025.
Opintojen alkaminen ja kesto
Koulutus on suunniteltu alkavaksi seuraavan kerran elokuussa 2025. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 2,5 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.
Koulutuspaikka
Haukiputaan yksikkö, Asemakyläntie 5, 90840 Haukipudas
Opiskelijavalinta
Opiskelijat valitaan haastattelun perusteella. Haastattelun pisteytys (0-10) painottuu seuraavasti:
- aiemmin hankittu osaaminen, enintään 1 pistettä
- tarve koulutukselle, enintään 4 pistettä
- motivaatio, enintään 5 pistettä
Hakijat kutsutaan haastatteluun hakuajan päättymisen jälkeen. Kutsu lähetetään sähköpostilla ja kutsun lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Valintatieto lähetetään sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti.
Kielitaidon arviointi
Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Pintakäsittelyalan perustutkinnossa kielitaitotasosuositus on A2.2. Lisätietoa täältä >
Opiskelun toteutusmuoto
Opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina, joka sisältää lähi- ja etäopiskelua sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta.
Oppisopimusopiskelu
Pintakäsittelyalan perustutkinto on mahdollista suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavalle alalle soveltuva työpaikka, jossa voit tehdä koulutustavoitteen mukaisia työtehtäviä. Oppisopimuskoulutusasioita Haukiputaan yksikössä hoitaa koulutuspäällikkö Tomi Tuomela, p. 044 7037 823, Tomi.Tuomela@osao.fi
Tutkinnon sisältö ja laajuus
Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu pakollisista ja valinnaisista ammatillisista tutkinnon osista (yhteensä 145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat
- Pintarakennustyömaalla toimiminen, 10 osp
- Rakennusmaalaustyöt, 45 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat
- Valinnaiset tutkinnon osat 90 osp
Yhteiset tutkinnon osat 35 osp
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen
Tutustu 1.8.2024 voimaan tuleviin tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa
Hinta ja kustannukset
Opetus on opiskelijalle maksutonta.
Ammattilukio
Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.
Lisätiedot
Lisätietoja koulutuksen sisällöstä
Lehtori Mira Liedes, p. 050 317 4554, mira.liedes@osao.fi
Lisätietoja hakeutumisesta
OSAO Ovi -hakijapalvelut, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi
Hae koulutukseen
Alle tulevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Hakulinkki toimii hakuajan ollessa voimassa.
Peruutusehto
Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova.