Palvelulogistiikkatyöntekijä (ent. varastonhoitaja)

Logistiikan perustutkinto

Palvelulogistiikkatyöntekijänä voit vastata itsenäisesti yrityksen varaston toiminnasta tai olla osa isomman yrityksen varastontoiminnoista vastaavaa tiimiä. Palvelulogistiikkatyöntekijän työtehtäviä löytyy käytännössä kaikista niistä paikoista, joissa tavaraa vastaanotetaan tai lähetetään.

Logistiikan perustutkinto on uudistunut. 1.8.2022 jälkeen opintonsa aloittaneet valmistuvat varastonhoitajan sijasta palvelulogistiikkatyöntekijäksi.

Ammatti ja opinnot

Palvelulogistiikkatyöntekijänä (ennen varastonhoitaja) osaat vastaanottaa, varastoida ja lähettää tavaraa. Toisinaan työtehtäviisi voi kuulua myös tavaran toimittamista. Hallitset myös asiakirjojen tekemisen, inventoinnin ja saldonhallinnan, erilaiset varastokirjanpitoon liittyvät tehtävät sekä telematiikan hyödyntämisen työssä. Koulutukseen kuuluu luonnollisesti myös trukin ja muiden varastossa käytettävien koneiden ja laitteiden käytön harjoittelua. Valmistuneena palvelulogistiikkatyöntekijänä osaat tehdä varastoalan tehtävät käsin, koneellisesti ja automatiikan avulla.

Valinnaisten tutkinnonosien kautta voit itse painottaa osaamistasi sinua kiinnostaviin työtehtäviin. Osa koulutuksesta tapahtuu aina aidossa työympäristössä opetellen alan työtehtäviä käytännössä.

Palvelulogistiikkatyöntekijän työ soveltuu hyvin sekä naisille että miehille. Tämän logistiikan perustutkinnon sisälogistiikan osaamisalan voit suorittaa myös ilman ajokorttia.

Työssä vaaditaan tarkkuutta, tietoteknisiä taitoja ja riittävää fyysistä kuntoa. Ala on vastuullista asiakaspalvelutyötä, johon sisältyy luontevana osana tietotekniikan hyödyntämistä.

Työllistyminen ja jatko-opintomahdollisuudet

Palvelulogistiikkatyöntekijänä voit työskennellä erilaisissa varastoissa ja terminaaleissa esimerkiksi

  • tehtaissa
  • teollisuuslaitoksissa
  • vähittäiskaupoissa
  • tukkuliikkeissä
  • satamalaitoksessa
  • suurissa autokorjaamoissa
  • säiliö- tai aumavarastoissa

Palvelulogistiikkatyöntekijänä voit toimia myös varastopalveluyrittäjänä.

Logistiikan perustutkinto-opinnot antavat sinulle yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin, esimerkiksi logistiikan ammattikorkeakoulututkinnon (insinööri). Valmistuttuasi ja työkokemusta kartutettuasi voit suorittaa esimerkiksi varastoalan ammattitutkinnon tai varastoalan erikoisammattitutkinnon tai laajentaa osaamistasi logistiikan perustutkinnon muille osaamisaloille.

Jokaiselle sopiva tapa opiskella. Valitse juuri sinulle sopiva hakutapa.

Valtakunnallinen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori. Yhteishaku on helmi-maaliskuussa. Lisätietoja yhteishausta www.osao.fi/yhteishaku

Hakuaika

Seuraava yhteishaku 18.2.–18.3.2025.

Opintojen alkaminen ja kesto

Opinnot alkavat elokuussa 2025. Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika noin 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

Koulutuspaikka

Kempeleen-Limingan yksikkö, Niittyrannantie 5, 90440 Kempele

Aloituspaikkoja yhteishaussa

Kevään 2025 yhteishaussa logistiikan perustutkintoon on Kempeleen-Limingan yksikössä yhteensä 110 aloituspaikkaa. Aloituspaikkamäärä sisältää sisälogistiikan osaamisalan lisäksi myös muut logistiikan perustutkinnon osaamisalat.

Opiskelijavalinta

Opiskelijavalinta tehdään Opintopolussa tekemäsi hakemuksen pohjalta. Tutkintoon ei ole pääsy- tai soveltuvuuskoetta.

Opiskelijaksi valitulla on mahdollisuus esittää toiveet mieluisuusjärjestyksessä osaamisalasta ja tutkintonimikkeestä OSAOn Wilmassa, mutta lopullinen jako ryhmiin tehdään opintopolun sijajärjestyksen mukaisesti.

Vaihtoehdot ovat:

  • Sisälogistiikan osaamisala, palvelulogistiikkatyöntekijä
  • Kuljetuspalvelujen osaamisala, kuorma-autonkuljettaja
  • Kuljetuspalvelujen osaamisala, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Tutustu Yhteishaun valintaperusteisiin Opintopolku -palvelussa.

Valitulla tulee olla kuljetuspalvelujen osaamisalalle vaadittava terveys ja toimintakyky. Ohje terveys- ja turvallisuusvaatimuksista.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos hakijan äidinkieli on muu kuin opetuskieli, hänet kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin. Logistiikan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä >

Opiskelun toteutusmuoto

Yhteishaun kautta valitut opiskelijat suorittavat opintonsa päiväopintoina.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Logistiikan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat, 100 osp
  • Logistiikka-alan työympäristöissä toimiminen, 15 osp
  • Tavaran vastaanotto ja säilyttäminen, 30 osp
  • Tavaran keräily ja pakkaaminen, 30 osp
  • Tavarankäsittelylaitteiden käyttö ja trukinkuljettajana työskentely, 25 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat, 45 osp
  • Inventointi, 10 osp
  • Kuormalavahyllyn tarkistaminen, 10 osp
  • Tavaran lähettäminen, 20 osp
  • Terminaalissa toimiminen, 25 osp
  • Vaarallisten aineiden käsittely, 15 osp
  • Tavaran kuljettaminen, 15 osp
  • Ilmastovastuullinen toiminta, 15 osp
  • Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen, 15 osp
  • Korkeakouluopinnot, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp
  • Yrityksessä toimiminen, 15 osp
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis- ja luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

 

Hinta ja kustannukset

Opetus on maksutonta. Mikäli et kuulu laajennetun oppivelvollisuuden piiriin, sinulle voi tulla kustannuksia mm. työasusta ja -välineistä, opiskelumateriaaleista ja oppikirjoista.

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Opinto-ohjaaja Katja Leppäkangas, p. 050 379 2966, katja.leppakangas@osao.fi

Lisätietoja hakeutumisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu, p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Yhteishaussa koulutuksiin haetaan valtakunnallisen Opintopolku -palvelun kautta.

Siirry opintopolku.fi sivulle

Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi.

Hakuaika

Hakuaika 10.3.2025 alkavaan koulutukseen on ajalla 16.12.2024 – 6.2.2025. Hakuaika 24.3.2025 alkavaan koulutukseen on ajalla 17.12.2024 – 6.2.2025.

Opintojen alkaminen ja kesto

Opinnot alkavat 10.3.2024 tai 24.3.2025. Koulutuksen kesto on keskimäärin noin 1,5-2 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi sekä todetaan, millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi. Koulutuksen kesto on vaihdellut aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen.

Koulutuspaikka

Kempeleen-Limingan yksikkö, Niittyrannantie 5, 90440 Kempele

Kohderyhmä

Etusijalla koulutukseen ovat 18 vuotta täyttäneet.

Opiskelijavalinta

Opiskelijat valitaan haastattelun perusteella. Opiskelijavalinnassa mukana oleminen edellyttää osallistumista järjestettävään haastatteluun.

Haastattelun pisteytys (0-10) painottuu seuraavasti:

  • aiemmin hankittu osaaminen, enintään 2 pistettä
  • tarve koulutukselle, enintään 2 pistettä
  • motivaatio, enintään 6 pistettä

Hakijoihin voidaan olla yhteydessä jo hakuaikana, mutta viimeistään hakuajan päättymisen jälkeen. Haastattelut järjestetään maaliskuussa alkaviin koulutuksiin 20.2.2025. Kutsu haastatteluun lähetetään sähköpostilla ja kutsun lähettämisestä lähetetään hakijalle tekstiviesti. Valintatieto lähetetään sähköpostilla ja sähköpostin lähettämisestä lähetetään tekstiviesti.

Kielitaidon arviointi

Menestyminen opinnoissa edellyttää opiskelijaksi valittavalta riittävää suomen kielen taitoa. Jos äidinkielesi on muu kuin suomi, voit osoittaa riittävän kielitaidon todistuksella tai sinut kutsutaan tarvittaessa kielitaidon arviointiin, joka on maaliskuussa alkaviin 18.2.2025 Oulussa. Logistiikka-alan perustutkinnossa kielitaitosuositus on B1.1. Lisätietoa täältä >

Opiskelun toteutusmuoto

Koulutus toteutetaan päiväopiskeluna ja se sisältää lähi- ja etäopiskelua sekä työpaikalla järjestettävää koulutusta.

Oppisopimusopiskelu

Voit tiedustella mahdollisuutta kouluttautua oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutuksen voi aloittaa joustavasti. Opiskelun aloittaminen edellyttää, että sinulla on jo opiskeltavalle alalle soveltuva työpaikka, jossa voit tehdä koulutustavoitteen mukaisia työtehtäviä. Opiskelu sisältää käytännön työtehtäviä työpaikalla, jota täydennetään tietopuolisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Tietopuolisen lähiopetuksen määrä sovitaan opiskelijakohtaisesti, keskimäärin niitä on noin 2 – 4 päivää kuukaudessa. Kysy lisää: opinto-ohjaaja Marcella Puranen, p 040 3580 813, marcella.puranen@osao.fi

Ammattilukio

Ammattilukiolla tarkoitetaan lukio-opintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Lukio-opintoihin voivat hakea kaikki OSAOn perustutkinto-opiskelijat. Katso lisätietoa ammattilukio-opinnoista sekä niihin hakemisesta Ammattilukio-sivulta.

Tutkinnon sisältö ja laajuus

Logistiikan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).

Pakolliset ammatilliset tutkinnon osat, 100 osp
  • Logistiikka-alan työympäristöissä toimiminen, 15 osp
  • Tavaran vastaanotto ja säilyttäminen, 30 osp
  • Tavaran keräily ja pakkaaminen, 30 osp
  • Tavarankäsittelylaitteiden käyttö ja trukinkuljettajana työskentely, 25 osp
Valinnaiset ammatilliset tutkinnon osat, 45 osp
  • Inventointi, 10 osp
  • Kuormalavahyllyn tarkistaminen, 10 osp
  • Tavaran lähettäminen, 20 osp
  • Terminaalissa toimiminen, 25 osp
  • Vaarallisten aineiden käsittely, 15 osp
  • Tavaran kuljettaminen, 15 osp
  • Ilmastovastuullinen toiminta, 15 osp
  • Kansainvälisessä työympäristössä toimiminen, 15 osp
  • Korkeakouluopinnot, 15 osp
  • Yritystoiminnan suunnittelu, 15 osp
  • Yrityksessä toimiminen, 15 osp
Yhteiset tutkinnon osat, 35 osp
  • Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen
  • Matemaattis- ja luonnontieteellinen osaaminen
  • Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen

Tutustu tutkinnon perusteisiin ePerusteet -palvelussa

Hinta ja kustannukset

Opetus on maksutonta. Opiskelijalle aiheutuu kustannuksia kortti- ja viranomaismaksuista.

Lisätiedot

Koulutuksen sisältöön liittyvät tiedustelut

Lehtori Jarkko Kuha, p. 040 4825 266, jarkko.kuha@osao.fi

Lisätietoja hakeutumisesta

OSAO Ovi -hakijapalvelu
p. 040 8266 060, ovi@osao.fi

Hae koulutukseen

Alle tulevasta painikkeesta siirryt hakujärjestelmään ja pääset täyttämään hakulomakkeen. Hakulinkki toimii hakuajan ollessa voimassa. Käytä hakemuksen täyttämisessä mieluiten joko pöytätietokonetta tai kannettavaa tietokonetta.

Hae 10.3.2025 alkavaan koulutukseen 

Hae 24.3.2025 alkavaan koulutukseen

Peruutusehto

Koulutukseen valituille vahvistetaan koulutuspaikka erillisellä kutsulla. Kutsutulta pyydetään kirjallinen vahvistus opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vahvistus on sitova.

Työvoimakoulutus on tarkoitettu sinulle, jos olet työtön työnhakija, tai vaarassa jäädä työttömäksi. Koulutuksessa voit opiskella uuden ammatin tai täydentää osaamistasi.

Tämä koulutus on mahdollista suorittaa myös työvoimakoulutuksena, jos olet TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun asiakas. Nyt haussa olevat työvoimakoulutukset ja hakulomakkeen löydät koulutushaun kautta. Jos koulutus ei näy auki olevissa hauissa, se ei ole sillä hetkellä tarjolla työvoimakoulutuksena.

Jos osallistumisestasi koulutukseen on sovittu TE-toimiston tai työllisyyden kuntakokeilun kanssa työllistymissuunnitelmassasi, voit saada koulutuksen ajalta korotettua työttömyysetuutta. Korotusosan maksamisesta päättää aina työttömyyskassa tai Kela.

Voit saada koulutukseen osallistumispäiviltä myös kulukorvausta.

Lisätietoja työvoimakoulutuksesta

OSAO - Logistiikan koulutus

Katso videolta, millaista on logistiikan koulutus OSAOssa. Pääset katsomaan videon Youtubessa klikkaamalla kuvaa.

Andreas tutustuu logitiikka-alaan

Somevaikuttaja Andreas Tolonen vieraili Kempeleen-Limingan yksikössä ja tutustui mm. logistiikan työtehtäviin. Katso video Youtubessa klikkaamalla kuvaa.

Voisit olla kiinnostunut myös näistä ammateista ja opinnoista