Koulutuskuntayhtymä OSAO luopuu Pudasjärven Jyrkkäkoskentiellä sijaitsevasta asuntolatoiminnasta. Asiasta päätti OSAOn yhtymähallitus joulukuussa.
OSAO on neuvotellut Pudasjärven kaupungin ja Pudasjärven Vuokratalot Oy:n kanssa vuokramallin, jossa opiskelijat voivat vuokrata tarvitsemansa asunnon suoraan Vuokratalot Oy:ltä. Vuokramalli astuu voimaan elokuusta 2025 alkaen.
Asuntolatoimintaan saatava valtion rahoitus on kattanut hyvin niukasti toiminnan kustannukset, eikä asuntolatoiminnan jatkaminen ole enää järkevää. Lisäksi opiskelija-asuntolan huoneistossa tapahtui syksyllä 2024 mittava vesivahinko, jonka seurauksena asukkaita jouduttiin siirtämään väistötiloihin. Pudasjärven kaupungilla on suunnitelmissa luopua Jyrkkäkosken alueen kiinteistökannasta matalan käyttöasteen ja mittavan korjausvelan vuoksi.
OSAOn asuntolatoiminta
OSAO järjestää opiskelijoille maksutonta majoitusta yksiköiden yhteydessä sijaitsevissa opiskelija-asuntoloissa. Asuntolat sijaitsevat Limingassa, Muhoksella, Haukiputaalla ja Taivalkoskella.
Asuntolaan ovat etusijalla oppivelvolliset sekä muut alle 18-vuotiaat perustutkintoa opiskelevat ensimmäisen vuoden opiskelijat, joiden matka kotoa oppilaitokseen on pitkä tai muuten hankala esimerkiksi puuttuvien julkisten kulkuyhteyksien vuoksi. Asuntolat eivät ole käytössä viikonloppuisin tai koulujen loma-aikoina.
Lisätietoja:
Kuntayhtymäjohtaja-rehtori Jarmo Paloniemi, 050 5383 929
OSAO Pudasjärven yksikön yksikönjohtaja Keijo Kaukko, 050 5776 425