OSAOsta kilpailija ja kaksi eksperttiä EuroSkills-kisoihin

Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills järjestetään Puolan Gdanskissa 5.-9.9.2023.

Mukana kilpailussa on Suomen ammattitaitomaajoukkue, johon kuuluu 25 kilpailijaa ja 22 eksperttiä. Suomen joukkue osallistuu yhteensä 21 lajiin.

Myös OSAOsta on mukana edustajia ammattitaitomaajoukkueessa. Lähetämme Gdanskiin kolme huippuosaajaa: kilpailija Paulus Kivelän (Electronics Prototyping) sekä tuomareina kisoissa toimivat ekspertit lehtori Mikko Hiltusen (ICT Specialists) ja lehtori Keijo Kiviojan (Welding).

OSAOsta elektroniikka-asentajaksi valmistunut Paulus Kivelä on ammattitaitokilpailujen konkari. Hän on osallistunut kolme kertaa menestyksekkäästi ammattitaidon SM-kilpailuihin Taitajiin ja edusti lisäksi Suomea vuoden 2022 WorldSkills-kilpailuissa.

Paulus opiskelee tällä hetkellä tietotekniikan insinööriksi Oulun ammattikorkeakoulussa. ”Puolan EuroSkills-kilpailuista lähden hakemaan jälleen hyvää sijoitusta ja paljon lisää uusia hienoja kokemuksia,” summaa Paulus odotuksiaan.

Puolassa tulossa on kolme päivää kestävä tehtävä, jossa on tarkoitus suunnitella ja koostaa käsin elektroniikkalaitteen protomalli sekä ohjelmoida laitteen mikroprosessorijärjestelmä niin, että laitteeseen saadaan älykkyyttä.

Suomen ammattitaitomaajoukkueen kokoaa ja lähettää Skills Finland ry yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa. EuroSkills-kilpailijat ovat korkeintaan 25-vuotiaita oman alansa ammatillisia huippuosaajia. Ekspertit puolestaan toimivat kilpailussa asiantuntijoina ja tuomareina. Ekspertit ovat usein ammatillisia opettajia, kuten myös OSAOsta kisoihin lähtevät lehtorit Mikko Hiltunen ja Keijo Kivioja.

EuroSkills Gdansk 2023 -kilpailussa on yhteensä 43 lajia, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen eri ammatteja. Kilpailijoita EuroSills 2023 -kisassa on yhteensä 600 ja kävijöitä AmberExpo-messukeskukseen odotetaan 100 000.

Suomen osallistumisen tavoite EuroSkills-kilpailuissa on suomalaisen huippuosaamisen kehittäminen ja ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen yhteistyön vahvistaminen.

 

OSAOn EuroSkills-edustajat yhteiskuvassa. Miehillä joukkueen edustusasut päällä.
OSAOn EuroSkills 2023-edustajat Keijo Kivioja (vas.), Paulus Kivelä ja Mikko Hiltunen.