Oppisopimus työnantajalle

Oppisopimuksella voi suorittaa tutkinnon, tutkinnon osia tai räätälöidyn kokonaisuuden juuri työpaikan osaamistarpeisiin. OSAOssa on mahdollista opiskella kaikkia aloja oppisopimuksella.

Oppisopimuksessa pääosa oppimisesta tapahtuu työpaikalla. Yleensä opiskellaan myös koulussa. Opiskelu suunnitellaan opiskelijan, työpaikan ja työtehtävien tarpeisiin.  Oppisopimus solmitaan aina määräajaksi ja se perustuu työ- tai virkasuhteeseen.  Myös yrittäjä voi kouluttautua oppisopimuksella.

Opinnot voi aloittaa milloin vain, kunhan siitä sovitaan ennakkoon OSAOn kanssa. Myös siirtyminen koulutussopimuksesta oppisopimukseen on mahdollista.

Työnantajana voit tehdä oppisopimuksen, kun haluat:

  • palkata uuden työntekijän tai työttömän työnhakijan, jolta puuttuu osaaminen työtehtäviin tai
  • jo työ- ja virkasuhteessa olevan työntekijäsi, joka tarvitsee uutta osaamista.

Työnantajana oppisopimuksessa

Työnantajana maksat opiskelijalle työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja tarjoat koulutustavoitteen mukaisia työtehtäviä keskimäärin vähintään 25 tuntia viikossa.

Työnantajana voit saada koulutuskorvausta työpaikalla tehdystä ohjauksesta. Kun palkkaat työttömän työntekijän, kannattaa selvittää harkinnanvaraisen palkkatuen mahdollisuus oppisopimukseen TE-palveluista. Kunnat voivat myös maksaa työttömiä kuntalaisia työllistäville työnantajille kuntalisää.

Työnantajana sitoudut järjestämään työtehtävien tekemiseen tarvittavan ohjauksen, nimeämään työpaikkaohjaajan ja resursoimaan ohjauksen. Lisäksi mahdollistat opiskelijan osallistumisen koulupäiviin ja hakemaan myönnetyt korvaukset ja tuet.

 

Mahdollisia tukia ja korvauksia oppisopimuskoulutuksessa

Työnantajan on mahdollisuus hakea seuraavia korvauksia ja rahallista tukea oppisopimuskoulutukseen:

  • Koulutuskorvaus työpaikalla oppimisen ohjauksen järjestämisestä OSAOsta. Koulutuskorvaus määräytyy ohjauksen vaativuuden perusteella. Oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvausten maksamiseen liittyvät tiedustelut koulutuskorvaukset@osao.fi
  • Harkinnanvarainen palkkatuki työttömän työnhakijan kanssa solmittavaan oppisopimukseen TE-palveluista. Oppisopimus ei saa alkaa ennenkuin palkkatukihakemus ja -päätös on tehty!
  • Harkinnanvarainen kuntalisää työllistymisen edistämiseksi opiskelijan kotikunnalta.
  • Harkinnanvarainen kuntoutustuki tai -raha, kun työnantaja tekee ammatillisen kuntoutujan kanssa oppisopimuksen. Tuki haetaan vakuutusyhtiöltä tai KELAlta ennen oppisopimuksen aloittamista. Myönteinen päätös on odotettava ennen oppisopimuksen aloittamista.

Tahdotko kuulla lisää?

OSAOn oppisopimustoimijat ovat apunasi oppisopimusasioissa.

Katso yhteystiedot ja ota rohkeasti yhteyttä