OSAO on saanut valtakunnallisen työpaikkakyselyn kautta runsaasti arvokasta tietoa. Työpaikkojen aktiivisuus vastaamisessa ilahduttaa: OSAOn kanssa yhteistyötä tekevistä työpaikoista puolet, 49,6 %, vastasi kyselyyn. Kyselyn valtakunnallisen vastausprosentin keskiarvo on 33 %.
OSAO sai työpaikkakyselyn avulla kautta paljon hyödyllistä tietoa onnistumisestaan työelämäyhteistyössä. Vastausten perusteella työpaikat kokevat yhteistyön OSAOn kanssa sujuvaksi, ja työpaikat suosittelevat oppisopimus- ja koulutussopimusyhteistyötä OSAOn kanssa. Työpaikat voisivat myös rekrytointitilanteessa palkata OSAOsta valmistuneita opiskelijoita.
Tulosten perusteella niin OSAOlla kuin muillakin ammatillisen koulutuksen järjestäjillä on samoja kehittämiskohteita. Erityisesti kehitettävää on siinä, että työpaikoille tarjotaan mahdollisuutta ennakoida niiden osaamisen kehittämistarpeita. Kehitettävää on myös ammatilliseen koulutukseen liittyvien yhteistyömahdollisuuksien viestinnässä työpaikoille.
Kyselyillä kehitetään toimintaa
Työpaikat tulevat jatkossakin saamaan valtakunnallisen työpaikkakyselyn ja työpaikkaohjaajakyselyn vastattavakseen. Palautteiden avulla voimme kehittää ja vahvistaa työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä entisestään.
Kyselyt vaikuttavat myös OSAOn saamaan rahoitukseen ja tätä kautta siihen, millaisia palveluita voimme tarjota työelämälle.
Kiitämme kaikkia työnantajia kyselyyn vastaamisesta ja arvokkaan palautteen antamisesta.
OSAO palvelee työelämää
OSAO tarjoaa työpaikolle monipuolisia palveluita henkilöstön osaamisen kehittämiseen, yrittämis- ja johtamiskoulutuksiin, uusien työntekijöiden hankkimiseen ja työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseen. OSAO tarjoaa työpaikoille myös koulutus- ja oppisopimuksia ja työpaikkaohjaajakoulutuksia.
Lisätietoja
OSAO Ovi työelämä- ja yrityspalvelut
040 141 5320
palveluttyoelamalle@osao.fi