Urapysäkillä

Olemme tottuneet siihen, että työelämä on yhtä muutosta.  Joudumme miettimään seuraavia siirtoja työurallamme, koska työsuhteet ovat usein määräaikaisia. Voimme myös kaivata vakituiseen työhömme vaihtelua. Joskus taas muutokset terveydessä tai työttömyys pakottavat meidät miettimään uusia vaihtoehtoja.  

Olemme työuramme aikana usein muutoksen edessä, ja joudumme pysähtymään. Olemme urapysäkillä. Emme ehkä oikein tiedä, mitä haluamme. Joskus voimme hyvinkin tietää mihin suuntaan haluaisimme mennä, mutta emme tiedä millä keinoilla ja millaisella aikataululla. Onko vaihtoehtoja paljon vai vähän? Pitäisikö ottaa pikalinja suoraan kohteeseen vai katsella uramaisemia pidemmän reitin mukaan? Mikä reitti olisi sopivin?  

Työuran pysäkillä oleminen on oman kokemukseni mukaan usein hyvin haastavaa. On pohdittava aikaisempia reittivalintoja ja tehtävä yhteenvetoa kuljetusta matkasta. Haasteena on epätietoisuus siitä, mihin bussiin pitäisi seuraavaksi hypätä.  Jos valitsee uuden reitin, alkaa matka kohti tuntematonta.  

Pysäkillä oloon liittyy kuitenkin aina ammatillista kasvua. Työuran seuraavat siirrot vaativat monesti aikaa, mutta hyvin usein myös ajatuksien vaihtoa ja peilaamista. Siihen tarkoitukseen me uraohjaajat olemme. Kuuntelemme rivien välistä, autamme selkeyttämään ajatuksia ja pohdimme yhdessä asiakkaan kanssa, mikä bussi olisi hyvä vaihtoehto tähän hetkeen. Olemme ideoimassa, rohkaisemassa ja tukemassa, että ihminen uskaltaa sanoa ääneen villeimpiäkin uraunelmia. 

On nimittäin helpompaa hypätä sopivaan bussiin, kun on varma valinnastaan. 

Virpi Henttu
Ura- ja opinto-ohjaaja
OSAO Ovi –hakijapalvelut 

Tutustu OSAO Oven palveluihin hakijoille